Vanhemmat usein stressaavat, miten lapsen kuvaus onnistuu.

 

Etenkin, jos lapsi on erityislapsi, tai lapsia on useampi (ja kotona tuntuu usein olevan eläintarha ja sirkus yhtäaikaa), vanhempi miettii minulle, että tuleeko kuvauksesta mitään. Taustalla voi olla jokin huono kokemus kuvaustilanteesta. Tai kotona on yritetty ottaa kuvia, joissa on lähinnä näkynyt vain sumea vauhtiviiva suurinpiirtein siinä, missä lapsi äsken oli.

 

Kannattaa myös miettiä omia kriteereitään. Onko tärkeää, että lapsi istuu kuvassa kauniisti hänelle osoitetussa tuolissa paikoillaan vaatteet suorassa, vai entä jos hänellä saisikin olla kuvassa vauhtia ja vaikka sukat rullalla, ehkä jotain hauskaa meneillään? Onko kuvassa tärkeämpää aito ilo ja hymy, vai kaunis asetelma? Molemmat voivat onnistua, mutta kannattaa myös miettiä, millaisen kuvan haluaa, vai haluaako antaa vain löysätä ohjista ja antaa lapsen päättää ja minun mennä perässä.

​​

Minulta kysytään usein mielipidettä kuvauspaikan suhteen. Kuvauspaikka voikin olla jokin tuttu, vaikka oman kodin pihapiiri tai oman kodin lähellä oleva metsikkö. Minä suosin saada ympärille tilaa, jotta lapsi saa valita tekemisensä itse, ja aikuiset myös voivat ehdottaa tekemistä (kuten vaikka kukkien poimiminen, kivien heittely jne.). Tuttuun ympäristöön on mahdollista tuoda hieman jotain rekvisiittaa, johon lapsen on helppo tarttua. Tai sitten voidaan mennä keinumaan tai heittelemään kiviä jokirantaan. Välttämättä aina ei heti ruveta kuvaamaan, koska voi olla, että ensin vaikka vähän kävellään katsomaan kuvauspaikkoja ja katsotaan, ketä ollaan. Kiireen tunne kannattaa jättää pois matkasta ihan kokonaan, ja ottaa sen tilalle ripaus heittäytymistä.

 

Uskotteko, jos paljastan, että useimmiten niiden seesteisten kuvien takana on melkoinen vauhti ja härdelli, välillä ihan naurattaa miten kuva on saatu yhdessä tehtyä. Aiemmin, ja välillä vieläkin minua jännittää jos vanhempi on hieman pelotellut lapsistaan “Näistä ei kuvia saa, onnistuukohan se ollenkaan”. Olen kuitenkin huomannut, että kaikki menee hyvin, kun antaa lapsille aikaa ja tarkkailee hieman sivusta ja kuitenkin myös osallistuen toimintaan. Omia vahvuuksiani kuvaajana ovat rauhallisuus ja kärsivällisyys.

​

Joten huoli pois kuvauksiin tullessa.

Siihen ihanaan kuvaan tarvitaan kuitenkin vain silmänräpäys.